Oman tyylinsä ilmaiseminen on itsestä huolehtimista

Itsestään huolehtiminen kaikin eri tavoin on erittäin tärkeää. Toki terveydestä huolehtiminen terveellisellä ruokavaliolla on tärkeää, mutta omasta hyvinvoinnista voi huolehtia myös monella muulla tavalla. Oman tyylinsä ilmaiseminen vaatteilla ja meikillä on yksi More »

Luonnonmukaisia hoitotuotteita luontaistuotekaupoista

Lääkebisnes on menestyvä ala ja Suomi onkin yksi lääketieteen koulutuksen sekä tutkimuksen huippumaista. Suomessa tutkitaan myös vaihtoehtoisia hoitomuotoja sekä pyritään löytämään keinoja eläinkokeiden hylkäämiselle. Suomessa on monia vahvuuksia lääketutkimuksen saralla ja terveysalan More »

Minimalistiset sisustusideat

Minmalismi on yhtäkkiä kaikkialla: ihmiset haluavat vähentää tavaraa kotonaan, kuluttaa vähemmän säästääkseen planeettamme rajallisia resursseja sekä poistaa ruokavaliostaan milloin rasvan ja hiilihydraatin, milloin gluteenin ja sokerin. Esimerkiksi suuren suosion saanut japanilainen siivousmetodi More »

Wellness omassa kodissa

Kodin wellness lähtee sekä sisustuksen harmoniasta että hyvästä varustelusta keittiössä ja muualla huoneistossa. Sisustus luo oikean tunnelman ja varustelu mahdollistaa mutkattoman ja terveellisen elämän. Hyvän elämän perusta lähtee kodista, jossa voi rauhoittua More »

Kuntoilu – kuinka oikea vaatetus parantaa suoritusta?

Tekniikka, tarkkuus, mukavuus ja ulkonäkö. Miten nämä kaikki vaikuttavat yhdessä toisiinsa ja suorituskykyysi? Juokseminen on urheilun perusta, sillä sitä tarvitsee useimmissa urheilulajeissa, ja se on hyvä lähtökohta urheilun yleiseen tutkimiseen. Usein urheilua More »

HYVÄ OLO LÄHTEE SISÄLTÄ

On totta, että hyvä olo lähtee sisältä. Omaan oloon vaikuttaa siis se, miten syöt ja miten liikut. Säännöllisen liikunnan tulisikin olla osa jokaisen ihmisen päivittäisiä rutiineja. Liikunta voi olla joko hikiliikuntaa, kevyttä kuntoilua tai sitten hyötyliikuntaa, jota voi tapahtua missä ja milloin vain. Jos töissä kiipeää portaat sen sijaan, että käyttäisi hissiä, on sillä jo suuri vaikutus omaan hyvinvointiin. Jokaisen tulisi ottaa päivässä vähintään 10 000 askelta. Valitettavan monen kohdalla tämä jää kuitenkin pelkäksi haaveeksi, eikä askeleita kerry lähellekään suositeltua määrää. Se johtuu siitä, että nykyaikana ihmiset suosivat autoilua ja julkisilla kulkuvälineillä kulkemista. Autot jätetään mahdollisimman lähelle kaupan sisäänkäyntiä. Sen lisäksi työpäivän jälkeen istutaan mieluummin sohvalle kuin lähdetään vaikkapa lenkille raikkaaseen ulkoilmaan. Tällaisista huonoista tavoista pitäisi pyrkimään pääsemään irti ja muuttamaan tapoja siten, että liikuntaa kertyy päivittäin.

Toinen tärkeä asia hyvinvoinnin kannalta on oikea ruokavalio. Perinteinen lautasmalli on taatusti kaikille meille tuttu. Lautasella tulisi olla puolet salaattia tai kasviksia, neljäsosa perunaa, riisiä tai pastaa sekä loppu neljäsosa lihaa, kalaa, kanaa tai esimerkiksi tofua, jos kyseessä on kasvissyöjä. Todella monet meistä kuitenkin unohtavat salaatin ja kasvisten osuuden, eikä niitä tule syötyä suositeltua puolta kiloa päivässä. Kasvikset ja vihannekset ovat tärkeitä palasia ravinnossamme, sillä niistä saadaan elintärkeitä vitamiineja, jotka auttavat jaksamaan ja vahvistavat elimistön immuniteettia. Jos vitamiineja, hivenaineita ja muut elimistölle tärkeää ei saa tarpeeksi, oma keho heikkenee ja esimerkiksi flunssa ja muut bakteeri- ja virusperäiset taudit iskevät helpommin.

Hyvä olo näkyy myös ulospäin

Kun ihminen voi hyvin, hän myös näyttää hyvältä. Oikeanlainen ruokavalio ja sopiva määrä liikuntaa näkyy esimerkiksi ihon kimmoisuutena sekä hyvänä kuntona. Jos ruokavalio sen sijaan on liian rasvainen ja sokereita syödään liikaa, iho reagoi välittömästi. Reagointi voi näkyä esimerkiksi epäpuhtauksina kasvoilla. Liian rasvainen ruokavalio voidaan tietysti havaita myös kertyneinä kiloina, mikä saa liikunnan ja jopa tavallisen arjen tuntumaan raskaalta.

Jokainen voi tarkkailla itseään ja omaa kehoaan katselemalla omaa peilikuvaansa päivittäin. Jos treenaamisen aloittaa, voi itsessään huomata muutoksia kohtalaisen pian. Sopivat peilit tähän tarkoitukseen saa esimerkiksi nettisivulta https://www.bga.fi/, josta tuotteet toimitetaan kätevästi suoraan tilaajalle. Kehossa tapahtuvat muutokset saattavat innostamaan luomaan itselle entistäkin terveellisemmän elämän. Treenaaminen ja terveellisesti syöminen voivatkin kuulua jokaisen elämään siten, että niitä ei tarvitse edes erikseen miettiä. Kun vaikkapa ruokavalio on kunnossa, ei ihminen halua enää palata samaan vanhaan, joka aiheutti tukalan ja väsyneen olon.

Hyvä olo lähtee kotoa

Koti on lähes kaikille paikka, jossa vietetään suurin osa elämästä. Sen vuoksi kodin tulee olla mukava ja turvallinen. Sen tulee olla paikka, jossa on hyvä olla. Silloin ihmisen on helpompi jaksaa arjen kiireitä ja haasteita. Kodin merkitys on siis niin suuri, että vain harva tulee edes ajatelleeksi sitä.

Oman kodin tulisi aina tuntua kodilta. Siitä kannattaakin sisustaa sellainen, että siellä jaksaa asua ja olla. Oma persoona ja tyyli saa näkyä kodissa. Esimerkiksi tapetti on suuressa roolissa. Jos kotiinsa haluaa neutraalin tai rauhoittavan tunnelman, kannattaa silloin valita neutraaleja värejä ja kuvioita. Jos kodissa sen sijaan saa olla räväkkyyttä, saa senkin aikaan rohkeilla kuoseilla ja räiskyvillä väreillä. Jää jokaisen itsensä päätettäväksi, millainen koti on itselle se sopivin. Kotia ei kannata koskaan sisustaa toisia miellyttääkseen. Sen sijaan omat mielipiteet ovat paljon tärkeämpiä. Sinä asut kodissasi, joten sinun tulee myös viihtyä siellä. Käytä värejä, joita rakastat. Sisusta kauniilla tavaroilla, joista pidät.

Voit myös harrastaa kotona
Koska koti on paikka, jossa voi olla huoletta ja tehdä itselleen mieluisia asioita, on se myös hyvä paikka harrastaa. Esimerkiksi jooga ja meditaatio ovat harrastuksia, joita voi harrastaa missä tahansa. Kotoa voi etsiä rauhallisen paikan, jossa voi tehdä aamujoogansa tai hiljentyä meditoimaan. Kun yhtä ja samaa paikkaa käyttää kerran toisensa jälkeen, tulee siitä jo tapa. Näin kotona tehtävät harjoitteet jäävät siis elämään ja niistä tulee ikään kuin rutiinia.

Kotona voi rauhoittua myös monella muulla tapaa. Esimerkiksi kirjan lukeminen tai äänikirjan kuunteleminen sohvalla makoillen ovat loistavia tapoja päästä irti arjesta. Arki onkin monin tavoin myrkkyä mielelle ja keholle, sillä töissä on kiirettä ja muut asiat tuntuvat kaatuvan päälle. Siitä kaikesta on hyvä päästä pois aina silloin tällöin. Koska hyvä olo lähtee ihmisen sisältä, täytyy sisintään ruokkia. Se onnistuu mieleisen tekemisen avulla ja siten, että joskus on myös vapaa-aikaa. Vapaapäivänä ei välttämättä tarvitse edes tehdä mitään. Pelkkä rentoutuminen voi olla harrastus jo itsessään. Rentoutuminen voikin auttaa saavuttamaan jotakin sellaista, mikä auttaa jaksamaan taas eteenpäin arjessa.

Omasta tilasta hyvinvointia ja rauhaa arkeen

Monen arki on nykyään hyvin hektistä ja usein työn ja vapaa-ajan tasapaino saattaa sekoittua niin, että on vaikea enää viettää pelkkää vapaata ajattelematta työasioita. Tämä aiheuttaa luonnollisesti stressiä ja heikentää hyvinvointia. Pitkäaikaisen stressin seurauksena yöunet huononevat ja yleiskunto heikkenee, josta voi seurata sairastumisia ja ikävä kierre, joka ruokkii itseään.

Kotiin oma tila rauhoittumiseen

Ihmisen, joka kokee arjessaan stressiä, olisi hyvä saada erilaisia keinoja stressin purkuun. Kotona tällaista tarkoitusta palvelee hyvin oma tila, jossa voi rentoutua ja rauhoittua. On tärkeää, että tilan käyttöön panostetaan esimerkiksi niin, että siellä ei koskaan tehdä työasioita tai käydä läpi stressaavia tapahtumia, vaan tila on suunniteltu rauhallista olemista, kuten esimerkiksi meditaatiota tai joogaa varten. Siellä voi tehdä mitä mieleen juolahtaa, kunhan se helpottaa rentoutumista ja vie ajatukset pois stressistä.

Koska monella oman kodin tila on hyvin rajallinen, voi olla järkevää pohtia tällaisen tilan sijoittamista esimerkiksi piharakennukseen tai vastaavaan tilaan. Pienimuotoinen mökki tai vaja on helppo rakentaa myös itse ja siihen saa hyvää apua Byggmaxista. Rakennukseen vaadittava puutavara löytyy helposti asiantuntevan henkilökunnan avulla. Kaikkea ei välttämättä tarvitse tehdä alusta alkaen, sillä myös mahdollisen vapaana olevan tilan voi helposti päivittää esimerkiksi paneloinnilla sellaiseksi, että se tuntuu miellyttävältä.

Miten rauhoittuminen ja rentoutuminen edistä hyvinvointia?

Kun mieli ohjautuu välillä johonkin muualle stressaavista aiheista, helpottuvat monet asiat myös arjessa. Ajatukset eivät enää kierrä kehää, vaan keskittyminen suuntautuu johonkin muuhun. Rentoutuminen laskee verenpainetta, vähentää stressihormonien määrää ja palauttaa elimistön normaaliin tasapainoon. Tällöin hyvää oloa aiheuttavien endorfiinien määrä lisääntyy, mikä puolestaan voi entisestään parantaa rentoutumisen tehoa. Rauhoittumiseen ei välttämättä tarvitse käyttää kuin muutama minuutti päivässä. Usein jo pienellä tauolla ja irtiotolla on merkittäviä etuja omaan hyvinvointiin.

Kokonaisvaltaista hyvinvointia ruoasta

Oman kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parantaminen kuuluu monien ihmisten tavoitteisiin. Mitä konkreettisia asioita voisi tehdä oman hyvinvoinnin parantamiseksi? Säännöllinen liikunta on tärkeä osa terveellistä elämäntapaa, mutta myös ravinnolla on suuri vaikutus niin kehon että mielen hyvinvointiin. Huonot valinnat ruokakaupassa voivat aiheuttaa ikävän noidankehän ja esimerkiksi sokerikoukusta on vaikea päästä eroon. Siksi kannattaakin tutkia, miten terveellinen ruokavalio koostetaan.

Värikästä ravintoa

On fakta, että esimerkiksi sokeripitoiset ruoat ja prosessoidut lihat laskevat mielialaa. Epäterveellinen ruokavalio suurentaa myös riskiä sairastua esimerkiksi kakkostyypin diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin. Sen vuoksi kauppaan kannattaa lähteä ostoslistan kanssa ja kylläisenä, jotta epäterveellisten, terveydelle haitallisten heräteostosten tekeminen jäisi väliin. Hedelmä- ja vihannesosastolta löytyvät terveellisen ruokavalion kulmakivet. Kerää ostoskoriisi värikkäitä vihanneksia ja hedelmiä, mutta älä myöskään unohda elintärkeitä hyviä rasvoja, joita löytyy esimerkiksi pähkinöistä ja siemenistä.

Miten lisätä kasviksia omaan ruokavalioon?

Suositusten mukaan kasviksia tulisi syödä puoli kiloa päivässä, joka vastaa noin kuutta kämmenen kokoista annosta. Joillekin tämä suositus voi tuntua todelliselta haasteelta, etenkin jos ruokavalioon ei kuulu kasviksia juuri lainkaan. Kasvisten syönti on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, sillä ne sisältävät tärkeitä vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja, ehkäisten vakavia sairauksia.

Helppo tapa lisätä kasviksia omaan ruokavalioon on vihersmoothieiden nauttiminen. Ravinteikas vihersmoothie sopii hyvin vaikka aamupalaksi ja antaa hyvän startin päivään. Esimerkiksi olutlasit käyvät hyvin smoothien tarjoilemiseen. Smoothiehen sopii lähes mitkä vaan kasvikset, mutta esimerkiksi lehtikaali, pinaatti ja romainesalaatti ovat suosittuja valintoja. Vihersmoothieen voi lisätä makeutta esimerkiksi banaanin tai taateleiden muodossa. Jos smoothiehen haluaa puolestaan kermaisuutta, on energiarikas, hyviä rasvoja sisältävä avokado oiva valinta.

Jos puoli kiloa kasviksia päivässä tuntuu liian suurelta haasteelta, niin jo yhden kasvisannoksen lisääminen on askel oikeaan suuntaan. Kasviksia voi lisätä ruokavalioon asteittain, ja ennen pitkää niistä tulee normaali osa omaa elämäntapaa. Kaikista parasta on se, että monipuolista ja terveellistä ruokaa voi syödä aina hyvällä omallatunnolla!

Hyvinvointia kuntosaliharjoittelulla

Nykyisin ihmiset ovat kiinnostuneita hyvinvoinnista, terveellisistä elämäntavoista sekä liikunnasta aivan eri tavalla kuin vaikkapa parikymmentä vuotta sitten. Vielä 80- ja 90-luvuilla absolutisteille naureskeltiin ja katsottiin kieroon, jos joku lähti lauantai-iltana mieluummin kuntosalille treenaamaan kuin kaupungin kuumimpaan yökerhoon. Nykyisin kaikki hyvinvointiin liittyvä on paljon enemmän valtavirtaa ja hyväksytympää kuin joskus ennen. Monella ihmisellä on jokin oma harrastus, minkä parissa viihtyy useamman kerran viikossa. Jos et ole vielä löytänyt omaa lajiasi, jolla pidät yllä hyvinvointiasi, voi kuntosaliharjoittelu olla sinua varten. Kerromme tässä lyhyesti miten pääset alkuun, mitä varusteita tarvitset ja mitä salilla sitten oikein kannattaa tehdä. Jos lisäksi innostut kuntosaliharjoittelusta oikein tosissaan, voit miettiä jossain vaiheessa oman kuntosalin perustamista. Siinä Qred.com palvelu saattaa olla hyödyksi.

Hyvät perusvarusteet

Kuntosaliharjoittelu on siitä hyvä liikuntamuoto, että varusteisiin ei tarvitse välttämättä tuhlata kovinkaan suuria summia, jotta pääsee alkuun. On aivan eri asia alkaa harrastamaan vaikkapa jääkiekkoa tai mikroautoilua, johon tarvitsee investoida satoja tai jopa tuhansia euroja, jotta pääsee harrastuksessaan edes alkuun.

Kuntosalille riittää sisäpelikengät, jotka monelta löytyvät jo valmiiksi kaapin perältä. Lisäksi verkkarihousut ja t-paita ovat aivan riittävät varusteet alkuun. Jos sinulla löytyy teknistä materiaalia oleva paita, niin aina parempi. Eikä niiden hinta muutoinkaan ole kummoinen: jo 10 eurolla saat hyvän teknisen t-paidan, jolloin harjoittelu on hieman mukavampaa. Voit myös hankia urheilushortsit, jotka ovat hieman mukavammat urheillessa, mutta myös verkkahousut käyvät aivan yhtä hyvin. Lisäksi voi olla hyvä hankkia juomapullo, sillä nesteytys on tärkeää urheillessa. Ei ole mukava kupsahtaa kuntosalin lattialle, kun et olet muistanut juoda vettä.

Harjoittelua kuntosalilla

Mitä liikkeitä salilla sitten oikein kannattaa tehdä? Moni aloittelija sortuu siihen virheeseen, että tekee heti alkuun aivan liian isoilla painoilla harjoituksia. Pitää muistaa aloittaa jopa normaalia pienemmillä painoilla, jotta kehosi tottuu harjoitteluun ja opit liikkeiden tekniikat oikein. Esim. maastavedon tekniikkaa et varmasti saa haltuun, mikäli laitat alkuun aivan liian suuret painot. Silloin vain satuttaa itsensä ja harjoittelu voi loppua ennen kuin se kunnolla ehtii edes alkaa.

Kun aloittaa kuntosaliharjoittelun, on hyvä keskittyä massaliikkeisiin. Näin varmistat koko kehon kattavan harjoituksen suhteellisen helposti. Ei ole järkevää alkuun harjoittaa jotain käsivarren yläosan tukilihasta, jos koko komeus vaatii harjoitusta. Hyviä massaliikkeitä ovat esimerkiksi maastaveto, penkkipunnerrus ja kyykky. Jos pääset käymään salilla vain kerran viikossa, joudut tekemään nämä liikkeet samalla kertaa. Aina parempi jos pääset vaikkapa 2-3 kertaa, niin voit jakaa harjoituksia hieman järkevämmin. Johonkin harjoitukseen voit ottaa ylävartalon treenin ja toiseen harjoitukseen taas alakropan treenin. Muita hyviä liikkeitä edellä mainittujen lisäksi ovat esimerkiksi hauiskääntö, ylätalja, askelkyykky sekä selkä- ja vatsalihasliikkeet. Tärkeintä on, ettet harjoituta vain tiettyä lihasryhmää, vaikkapa vain hauista. Lihakset eivät kehity, mikäli myös muu lihaksisto ei ole kunnossa.

Lisäksi on tärkeää muistaa alku- ja mahdollisesti loppulämmittely. Alkuun voit juosta juoksumatolla tai crosstrainerilla vaikkapa 15-20 minuuttia. Se on riittävä aika, jotta lihakset lämpenevät ja saat hyvän hien pintaan.

GNP Energy lämmittää makuuhuoneesi – tee siitä rauhan tyyssija

Makuuhuonetta pidetään usein yhtenä kodin tärkeimpänä huoneena, vietämmehän siellä melkein puolet vuorokaudesta. Makuuhuoneella on suuri vaikutus siihen, minkälaiset unet saamme ja kuinka levänneiksi tunnemme itsemme. Mikäli makuuhuone on epämiellyttävä, siellä ei nukukaan hyvin.

Tämä artikkeli neuvoo sinua siinä, kuinka voit tehdä makuuhuoneestasi rauhan tyyssijan. Tee makuuhuoneestasi kotisi lempihuone, jossa on mukava rentoutua.

Sisustus ja huoneen valaisu

Käytä sisustuksessa rauhallisia värisävyjä kuten esimerkiksi sinistä, harmaata ja valkoista. Minimalistinen sisustus tekee makuuhuoneesta selkeän ja rauhallisen paikan. Suosi säilytysratkaisuja, joihin ylimääräiset tavarat saa helposti piiloon.

Panosta sisustuksessa myös valaisimiin ja hanki omaa silmääsi miellyttävät valaisimet. Lämmin valaistus toimii hyvin makuuhuoneessa, erityisesti pimeinä talvikuukausina. Kokeile erilaisia lamppuja, niin löydät mieleisesi.

Huoneilman laatu ja tuuletus

Helppo tapa parantaa makuuhuonetta on raikastaa sen ilmaa. Hanki sisätiloihin sopivia huonekasveja, sillä ne tuottavat lisähappea – näin makuuhuoneesi ilma puhdistuu sekä siinä samalla unenlaatusikin paranee. Kasvit antavat makuuhuoneelle myös uuden ilmeen ja saat tuulahduksen luontoa kotiisi. On kuin nukkuisit luonnonhelmassa.

Makuuhuone pitäisi tuulettaa päivittäin, sillä hyvin tuuletettu vuode on vähemmän altis pölypunkeille. Muista pestä lakanoiden lisäksi myös peitot ja tyynyt säännöllisesti, koska nekin keräävät pölypunkkeja. Kesällä voit hyvin jättää ikkunan auki koko yöksi, mutta käytä hyttysverkkoja estääksesi hyttysrynnäkön.

Järjestäminen

Joko olet kuullut trendikkäästä konmarituksesta? Jos et ole, kannattaa tutustua Marie Kondon oppeihin tavaroiden järjestämisestä ja käydä toimeen. Jos makuuhuoneesi pursuilee tavaraa ja sotkua, myös siellä rentoutuminen ja kunnolla nukkuminen on vaikeaa. Makuuhuoneen pitäisi olla ilmava sekä viestiä rauhaa heti astuessasi ovesta sisään. Kun poista turhat rojut makuuhuoneesta, huomaat miten rauhalliseksi sen ilmapiirikin muuttuu samalla.

Lämmitys ja sähkönsäästö

Motiva, kuluttajille energianeuvontaa antava taho, suosittelee terveelliseksi sisälämpötilaksi 20–21 astetta oleskelutiloissa ja 18–20 astetta makuuhuoneissa. Lämmityskaudella lämpötila saisi kuitenkin olla enintään 23–24 astetta. Monet nukkuvat paremmin hieman viileämmissä makuuhuoneissa, älä siis turhaan lämmitä makuuhuonettasi kuumaksi. Kannattaa kokeilla, miten parin asteen lämpötilan lasku vaikuttaa unenlaatuusi.

Sinä kuluttajana voit myös säästää selvää rahaa kilpailuttamalla sähköntoimittajan, jotta saat pidettyä lämmityskulut mahdollisimman pieninä myös kylminä pakkaspäivinä. Oletko vielä kuullut sähköfirmasta nimeltä GNP Energy? Se on pieni ja edullinen sähköfirma, joka haastaa alan suuryritykset. Heidän Suomen yksikkönsä sijaitsee Vantaalla. Netistä voi katsoa lisää GNP Energystä YouTubessa, ja sähkönsopimuksen vaihtaminenhan on nykyään hyvin nopeaa ja yksinkertaista.

Huonetuoksut

Kiinnitä huomio myös siihen, miltä makuuhuoneesi tuoksuu. Kun makuuhuone on puhdas, siellä ei tuoksu oikein miltään. Puhtaat lakanat tuovat kuitenkin sänkyyn raikkaan tuoksun ja puhtaat lattiapinnat varmistavat hengitysilman olevan laadukasta. Halutessasi voit lisätä makuuhuoneeseen rauhoittavia tuoksuja. Voit käyttää hajustimia, suitsukkeita tai vaikkapa eteerisiä öljyjä. Toki voit laittaa makuuhuoneeseen esille tuoreita kukkiakin.

Toivottavasti sait näistä vinkeistä apua makuuhuoneesi uudistamiseen ja ehkä innostuit myös pienentämään sähkölaskuasi.

Luonnonmukaisia hoitotuotteita luontaistuotekaupoista

Lääkebisnes on menestyvä ala ja Suomi onkin yksi lääketieteen koulutuksen sekä tutkimuksen huippumaista. Suomessa tutkitaan myös vaihtoehtoisia hoitomuotoja sekä pyritään löytämään keinoja eläinkokeiden hylkäämiselle. Suomessa on monia vahvuuksia lääketutkimuksen saralla ja terveysalan odotetaan kasvavan Suomessa yhä edelleen. Tässä artikkelissa kerromme muutamista luonnonmukaisista hoitotuotteista, joiden avulla voit esimerkiksi saada hiuksista entistäkin elinvoimaisemmat.

MoroccanOil-hiusten- ja ihonhoitotuotteet

Aivan ensimmäiseksi esittelyssämme on MoroccanOil-hiusten- ja ihonhoitotuotteet. Nimensä mukaisesti nämä tuotteet pitävät sisällään öljyä, minkä ansiosta ne sopivat monenlaisille hius- ja ihotyypeille sekä monenlaisiin käyttötarkoituksiin. Tarjolla on monia erilaisia tuotteita, joten tuotevalikoimaan kannattaa tutustua huolella, jotta osaa valita juuri ne itselle sopivimmat tuotteet.

Öljy on niin monipuolista, että sitä on kutsuttu jopa ”Marokon ihmeöljyksi”. Öljy on peräisin erämaassa elävistä arganpuista, tarkemmin sanottuna niiden hedelmissä olevista siemenistä. Aivan turhaan arganpuita ei kutsuta ”Elämän puiksi”, sillä öljy sisältää monia uskomattomia ominaisuuksia. Ensinnäkin öljy on aivan erityisen ravitsevaa ja kosteuttavaa. Se auttaa ylläpitämään ihon PH-tasapainoa. Lisäksi se auttaa edistämään solujen uusiutumisprosessia. Tämä auttaa vähentämään iholle syntyviä ryppyjä sekä juonteita. Myös aknesta kärsivät voivat löytää avun tästä öljystä. Sama koskee atooppisesta ihottumasta kärsiviä henkilöitä.

Gelee Royale

Jo Gelee Royalen nimessä on ripaus kuninkaallisuutta! Tämä ei ole suinkaan sattumaa, sillä kyseessä on kuningatarhyytelö – työmehiläisten erittämä hyytelö, jota mehiläisyhdyskuntien toukat käyttävät ravintonaan. Tästä syystä kuningatarhyytelöä eli Gelee Royalea kutsutaan myös emomaidoksi. Toukkien lisäksi myös kuningatarmehiläinen saa ravinnokseen tätä kuninkaallista hyytelöä koko elämänsä ajan.

Kuningatarhyytelö on joko melkein väritöntä taikka siinä on hennon kellertävä väri. Hyytelö sisältää erityisen paljon ravinteita ja rakenteeltaan se on hyytelömäisen notkeaa. Hyytelöä saa luontaistuotekaupoista kapseleina. Kannattaa varmistaa, että ostamissasi kapseleissa on käytetty puhtaita luonnontuotteita.

Mihin ihmiset sitten käyttävät tätä kuningatarmehiläiselle tarkoitettua ainetta? Ensinnäkin osa käyttäjistä on hakenut hyytelöstä apua raskautumisvaikeuksiin. Osa taas on käyttänyt tuotetta vaihdevuosioireiden vähentämiseen. Osa käyttäjistä on puolestaan raportoinut kapseleiden antaneen heille ylimääräistä energiaa.

Aloe vera soveltuu sekä sisäiseen että ulkoiseen käyttöön

Aloe veraa voidaan käyttää monin eri tavoin – sekä sisäisesti että ulkoisesti. Ensinnäkin se on tehokasta ihonhoidossa ja esimerkiksi pienissä auringon polttamissa ihokohdissa. Pienet palovammat sekä arvet saavat helpotusta aloe vera -geelistä. Tämä johtuu siitä, että aloe veran ominaisuudet auttavat kiihdyttämään paranemisprosessia ihossa sekä vilkastuttamaan vammautuneen alueen verenkiertoa. Samalla solujen uusiutuminen nopeutuu ja niiden korjaustyö käy entistä nopeammin.

Monet käyttävät aloe veraa ummetuksen helpottamiseen. Tähän tarkoitukseen sopii nimenomaan aloe veran tuottama keltainen lateksi, jonka avulla on mahdollista tehdä suolentyhjennys luonnollisella tavalla. Lateksia ei kuitenkaan suositella käytettävän jatkuvalla syötöllä, jottei se menettäisi tehoaan.

Monipuolinen aloe vera ratkoo myös monia suun ongelmia, sillä sitä voidaan käyttää esimerkiksi ientulehdusten, suun haavaumien taikka tulehdusten hoitoon. Tällöin aloe vera -kasvi murskataan ja murskattua kasvia hierotaan suussa oleville tulehtuneille alueille.

Myös aknesta kärsivät voivat kokeilla aloe vera -voidetta aknen karkottamiseen. Kasvi nimittäin pystyy kontrolloimaan talineritystä iholla ja näin se voi auttaa vähentämään epäpuhtauksien muodostumista. Jos iho on aknen vuoksi tulehtunut, kannattaa ongelmakohtiin hieroa geeliä ihon rauhoittamiseksi.

Onko arjessasi hyggeä?

Hyggestä on puhuttu jo muutama vuosi sekä sisustus- ja muotilehdissä että hyvinvoinnin näkökulmasta. Siitä puhutaan myös lifestyleblogeissa ja -julkaisuissa. Hygge vilahtelee monellakin foorumilla, mutta mitä se itseasiassa tarkoittaa? Hygge on tanskaa ja siihen liitetään lämmin kotoilu, kynttilöiden polttaminen hämärässä ja elämästä nauttiminen rennosti ottaen. Sanatarkkaa käännöstä ei pystyne tekemään sillä kaikki tanskalaisetkaan eivät osaa sanaa selittää hetkeä miettimättä. Hyggestä puuttuu suorittaminen, hiki hatussa rehkiminen ja asioiden liian vakavasti ottaminen.

Viltit ja sohvatyynyt

Hyggeen kuuluu olennaisesti lämmin oleilu pehmeällä sohvalla. Sohva ei olisi kuitenkaan mikään kotipesä ilman sohvan perusvarusteita eli vilttiä ja sohvatyynyjä. Viltissä tai torkkupeitossa kannattaa suosia luonnollisia materiaaleja kuten villaa ja puuvillaa sekä käyttää rohkeasti värejä. Väreillä luot kodikasta tunnelmaa ja ilmapiiriä. Varmista, että viltti on niin iso että alle mahtuu sinun lisäksesi myös ainakin puolisosi, paras ystäväsi tai pari perheen pienimmäistä. Sohvatyynyjä saa olla niin monta kuin tarvitset luodaksesi pehmoisen muurin sinun ja maailman väliin. Torkkupeitto ja sohvatyyny ovat parhaat kaverisi silloin kun on pimeää, märkää ja kylmää.

Villasukat ja neuleet

Kaikki lämmin ja rento päällepantava kuuluu hyggeilyyn. Avainsanana on lempivaate. Nämä Ralph Laurenin lastenneuleet ja -hupparit ovat erinomainen esimerkki rennosta oleilusta ja hyggeilystä. Lisää asuun vielä makusi mukaiset villasukat joko perusneuleella, räsymattoneuleella tai kokeile pitkiä ylipolvensukkia. Neuleissakin saa ja pitää kokeilla eri värejä, mutta ei ole kiellettyä pukeutua kokoharmaaseenkaan mikäli se omimmalta tuntuu. Jos neulekaan ei tunnu tarpeeksi rennolta, kokeile collegeasua päästä varpaisiin. Oletko kokeillut collegehaalaria eli jumpsuitia? Tärkeintä on, että mistään ei kiristä eikä purista. Sama pukeutumisfilosofia pätee vauvasta vaariin eli koko perheeseen.

Valaistus

Hyggeen ei kuulu kirkasvalolamput ja silmiinpistävät yleisvalaisimet. Kodin valaistus on tärkeässä asemassa ilmapiirin ja tunnelman luomisessa; lempeä, anteeksiantava tunnelma syntyy lämpimällä, epäsuoralla valolla. Muista sijoittaa valaisimet myös siten, että valo ei ruokapöydän yläpuolella häikäise ruokailijoiden silmiä. Tähän auttaa yleensä lampun laskeminen alemmas, jolloin valo heijastuu pöydän pinnasta. Keittiössä valaisimet kannattaa sijoittaa kaappien yläpuolelle jolloin valo laskeutuu yläkautta alas. Kesällä ja valoisaan vuodenaikaan varmista luonnonvalon maksimaalinen käyttö pitämällä sälekaihtimet auki ja suosimalla keveitä verhoja. Tunnelmavalaistukseen kuuluvat tietenkin myös kynttilät, joko tuoksulla tai ilman. Käytä kynttilöitä runsaasti ja laita kynttiläasetelmien alle peili saadaksesi lisää kaunista, luonnollista valoa.

Mielentila

Hygge on itseä miellyttävien tavaroiden, sisustuksen ja asun lisäksi myös mielentila. Nykyaikana suoritusten mittaaminen alkaa jo päiväkodista ja kilpailu toisten kanssa on arkipäivää. Arki alkaa herätyskellon soidessa ja kiire rytmittää päivää nukkumaanmenoon saakka. Päiväkotiin, töihin, palaveriin, taas päiväkotiin, kauppaan, harrastuksiin, salille ja kotiin ruoan tekoon. Milloin ehdit elää ja nauttia? Hygge on myös sitä, että muistaa pysähtyä joka päivä pieneksi hetkeksi ja tehdä sellaisia asioita joista oikeasti nauttii, olipa se sitten sudokujen täyttäminen tai kynsien lakkaaminen. On täysin sallittua ja jopa ihmiselämän tarkoitus ihailla hetki kotiaan, itseään ja läheisiään. On hyväksi vain istua tekemättä mitään tuottavaa, ei edes suunnitella seuraavan päivän kauppalistaa. On hyggeä vain olla.

Älykoti tulee, oletko valmis?

Äly on valloittanut puhelimesi ja nyt se haluaa kotiisi. Äly tarjoaa hyvää diiliä hoitamalla automaattisesti monet arkiset tai ikävät asiat puolestasi. Mutta onko sillä varjopuolia? Tässä artikkelissa tutustumme tarkemmin tähän älyyn, eli toisin sanoen kotiautomaatioon.

Mikä on älykäs koti?

Älykäs koti tai älykoti on uusi termi, joka on vasta ottamassa lopullista muotoaan – aivan kuten ensimmäiset älykoditkin ovat vasta varsin uusia rakennelmia. Monesti kuulee älykotina pidettävän mitä tahansa edistynyttä asuinrakennusta, joka hyödyntää kotiautomaatio. Kotiautomaatio kuitenkin on vain osa älykotia, johon kuuluu myös selkeämmin arjessa läsnä olevaa automaatiota, kuin pelkästään rakennustekniikan siirtämistä tietokoneiden huolehdittavaksi.

Kotiautomaatio siis viittaa yleensä asuinrakennuksen kiinteään infrastruktuuriin liittyvien toimintojen automatisointiin. Kohteita sille on esimerkiksi palo-, murto- ja vesivaroittimet, energiamittarit ja talotekniikan mittaus, jotka ovat kaikki normaalitilassa arkena asukkaalle näkymättömiä toimintoja. Lisäksi näiden järjestelmien yhteydessä automatisoidaan usein myös lämpötilan säätö, ilmanvaihdon ohjaus ja valaistus, jotka puolestaan näkyvät selvästi asukkaalle. Myös pistorasioita ja sitä kautta niihin kytkettyjä sähkölaitteita voidaan ohjata.

Edellä kuvattu automaation taso voidaan nähdä tavallaan lähtökohtana älykkään kodin rakentamiselle. Todellinen älykoti nimittäin lisää tähän päälle vielä arkea helpottavia toimintoja. Kodinkoneet ovat yksi luonnollinen kohde automaatiolle. Esimerkiksi älykkään jääkaapin tilaa voi tarkkailla ruokakaupan käytävältä kännykällä tai konfiguroida tiskikoneen ajamaan ohjelmansa silloin, kun aurinkopaneelien tuotto on maksimissaan. Älykäs koti voi myös kyetä seuraamaan asukkaiden sijaintia ja aktiviteetteja, ja käyttää tätä tietoa erilaisten mukavuutta ja turvallisuutta parantavien toimintojen toteuttamiseen.

Fragmentoitunut standardointiympäristö hidastaa älyn yhdistämistä

Koteja on automatisoitu jo 1970-luvulta lähtien, joten kyseessä ei ole sinänsä mikään uusi keksintö. Järjestelmät ovat olleet perinteisesti yksittäisten valmistajien omia luomuksia, joiden välillä ei ole ollut juurikaan yhteisiä standardeja tai liitännäisyyttä. Pikemminkin suunta on ollut pyrkimykseen kahlita asiakas valitsemansa valmistajan järjestelmän osiin ja palveluihin pitämällä ne suljettuina.

Tämä on johtanut kotiautomaation nykyiseen pahasti fragmentoituneeseen standardointiympäristöön, jossa laitteiden yhteensopivuus on puutteellista tai suorastaan harvinaista. On selvää, että kuluttajan kannalta olisi edullisempaa, jos eri valmistajien järjestelmät käyttäisivät yhtenäisiä kieliä ja protokollia, jolloin niitä voisi sekoittaa tarpeiden ja resurssien mukaan.

Esineiden internet ja älykoti

Esineiden internet (Internet of Things, IoT) on yleistermi aiemmin itsenäisten sähkölaitteiden liittämiselle internetin maailmanlaajuiseen verkkoon. Se mahdollistaa muun muassa laitteiden seuraamisen ja ohjaamisen periaatteessa mistä tahansa, missä on internet saatavilla. Ensimmäisiä esimerkkejä esineiden internetistä kodeissa ovat televisiot, joista on jo tullut pääsääntöisesti älytelevisioita. Ne sisältävät käytännössä pienen tietokoneen ja usein Linux-pohjaisen käyttöjärjestelmän, joka on räätälöity televisiokäyttöön sopivaksi.

Esineiden internet tuo helpotusta edellisessä kappaleessa käsiteltyyn epäyhteensopivien laitteiden ongelmaan. Sen myötä yhä useampi laite on helppo liittää internetiin ja sitä kautta koko maailman kattavaan verkkoon. Tämä on osaltaan herättänyt valmistajia kehittämään laitteidensa yhteensopivuutta luomalla uusia mahdollisuuksia aikaisempaa useamman laitteen ollessa kytkettynä verkkoon. Toisaalta internetissä on pitkä perinne standardoitujen ohjelmointirajapintojen käytöstä, ja se myös perustuu itsessään HTTP-protokollaan. Kaikki nämä tekijät vauhdittavat laitteiden yhteensopivuutta ja mahdollisuutta kerätä ja yhdistellä niiden tuottamaa dataa uusilla tavoilla.

Turvallisuus kaiken ollessa hakkeroitavissa

Turvallisuus nousee yhä merkittävämpään asemaan, kun yhä useampi tärkeä tai vaarallinen laite on kytketty internetiin. Älykodissa asukkaiden turvallisuus tai mukavuus voi vaarantua joko virheellisen laitteen tai järjestelmän käyttämisen seurauksena tai ohjelmistoissa olevan virheen vuoksi.

Tyypillisin käyttäjän tekemä turvallisuusvirhe on heikon salasanan käyttäminen. Esineiden internetin tapauksessa tämä voi mahdollistaa hyökkääjän pääsyn älykodin järjestelmien etäkäyttöliittymään. Sieltä käsin voi järjestelmästä riippuen tehdä joko harmia tai aiheuttaa suoranaisia vaaratilanteita. Käyttöliittymä saattaa myös mahdollistaa kodin hälytysjärjestelmän sammuttamisen otollisen murtovarkaustilaisuuden tullen. Näin ollen on todella tärkeää seurata tällaisten järjestelmien turvallisuutta ja valvoa käyttöä.

Toisaalta hyvinkin ohjelmoituihin järjestelmiin jää ajoittain virheitä, jotka mahdollistavat hyökkääjien pääsyn vaikuttamaan järjestelmään ennalta arvaamattomalla tavalla, eli hakkeroinnin. Pahimmillaan uhkakuvat ovat erittäin vakavia, kuten älykaasuhellan hakkerointi vapauttamaan kaasua huoneistoon tai tiskikoneella keittiön tulvittamisen. Toisaalta esineiden internet mahdollistaa myös vaatteiden tilaamisen kätevästi kotiin vaikkapa vaatekaapistasi – Stylepitin johtavaan vaatteiden verkkokauppaan saat parhaat etukoodit Coupiilta!

Minimalistiset sisustusideat

Minmalismi on yhtäkkiä kaikkialla: ihmiset haluavat vähentää tavaraa kotonaan, kuluttaa vähemmän säästääkseen planeettamme rajallisia resursseja sekä poistaa ruokavaliostaan milloin rasvan ja hiilihydraatin, milloin gluteenin ja sokerin.

Esimerkiksi suuren suosion saanut japanilainen siivousmetodi konmari pyytää kierrättämään kaikki tavarat, jotka eivät tuota enää iloa. Jatkuvan vähentämisen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa puutetta, enemmänkin sitä, että tilaa tehdään aidosti esteettisille ja hyvää mieltä antaville esineille ja kokemuksille.

Minimalismi ja tavaroiden vähintäminen eivät myöskään ole synonyymi askeesille. Voit edelleen nauttia esimerkiksi kodin sisustusideoista ja sisustustavaroiden hankinnoista, mutta näihin kulutusvalintoihin liittyy enemmän tietoista läsnäoloa ja harkintaa kuin ennen.

Sisusta ruokatavaroilla

Kun ajattelet esimerkiksi hedelmiä tai papuja ja linssejä, ensimmäinen mielleyhtymä tuskin on tyylikäs sisustusesine. Niiden hyvä puoli kuitenkin on, että sinun ei itseasiassa tarvitse ostaa mitään uutta vaan voit keksiä mielikuvituksellisia ja uusia käyttötapoja arkiselle ruoalle ja kulutustavaroille. Yrtit kuten basilika tai korianteri antavat lisäpotkua mihin tahansa ruokaan, minkä lisäksi niistä saa kauniita sisustustavaroita esimerkiksi ikkunalaudoille. Kun kasvatat omat yrttisi pienissä ruukuissa, se on sekä käytännöllistä että tuo vihreyttä ja kauneutta kotiisi.

Hedelmät ovat loistava väriläiskä keittiöön tai kulhossa olohuoneen sohvapöydälle. Niiden luonnollinen hehkuva värivalikoima piristää jokaisen kodin: ihanan keltaiset banaanit, punaiset tai vihreät omenat, aurinkoiset appelsiinit tai syvän purppurat viinirypäleet ovat sekä kauniita että terveellistä syötävää. Kaikenlisäksi kun pidät hedelmät näkyvissä pöydällä etkä esimerkiksi jääkaapissa, sinun tekee niitä mieli useammin ja muistat varmasti syödä ravintosuositusten mukaisen määrän kasviksia. Hedelmien lisäksi mausteista ja palkokasveista saa tyylikkäisiin lasipurkkeihin laitettuna esteettisiä ja minimalistisia sisustusesineitä, kunhan pidät ne esille etkä piilota niitä kaappien kätköön.

Huonekasvit tuovat luonnon kotiisi

Jos avaat minkä tahansa sisustuslehden, huomaat, kuinka kevään ja kesän korvalla kasvinlehdet ja kukkaset ovat taas trendikkäin kuvio missä tahansa kankaassa, keramiikassa tai käyttöesineessä. Mikään ei kuitenkaan korvaa aitoja kasveja kodissasi: erityisesti rehevät kasvit kuten rönsylilja puhdistavat ja kosteuttavat tehokkaasti ilmaa. Kasvit kuten kaktukset, traakkipuut tai pienet palmut ovatkin yksinkertainen keino lisätä väriä ja raikkautta mihin tahansa tilaan. Jos sisustuskesi on muuten minimalistinen ja suosit avaruutta, valoisuutta, hillittyjä värejä ja tyhjiä pintoja, huonekasveista saat helpon korostuksen ja katseenvangitsijan. Kasvin pienet yksityiskohdat ovat kaikenlisäksi kuin taidetta lehtineen, nuppuineen, kukkineen ja runkoineen, joten mitä enemmän vietät aikaa katsellen huonekasveja sitä enemmän ymmärrät, miksi kasvisto ja sen eleganttius on aina inspiroinut esimerkiksi kuvataidetta ja muotoilua.
Kasvit ja hedelmät ovat edullisia ja funktionaalisia, mutta lisäävät samalla tilaan pehmeyttä, elävyyttä ja kodikkuutta. Oletko kiinnostunut muista harrastuksista, joihin ei liity esineiden kerääminen? Nettikasinossa voit tutustua kattavaan pelitarjontaan kampanjakoodilla.

 

HomeCare