Oman tyylinsä ilmaiseminen on itsestä huolehtimista

Itsestään huolehtiminen kaikin eri tavoin on erittäin tärkeää. Toki terveydestä huolehtiminen terveellisellä ruokavaliolla on tärkeää, mutta omasta hyvinvoinnista voi huolehtia myös monella muulla tavalla. Oman tyylinsä ilmaiseminen vaatteilla ja meikillä on yksi näistä tavoista. Se tekee hyvää ihmisen mielelle, kun oma persoona saa tulla reilusti esiin. Itseään ei siis pidä koskaan piilottaa, vaan vaatteet ja meikit saavat näkyä. NA-KD on rohkeiden naisten mahtava verkkokauppa, jossa on paljon loistavia tuotteita. Esimerkiksi upea neulemekko tai nahkahame voivat näyttää paljon siitä, millainen ihminen on. Monikäyttöinen neulemekko sopii ihan kaikille pukeutujille. Olitpa sitten räiskyvän värikkään tyylin, neutraalin ja elegantin tyylin tai vaikka rock-tyylin omaava, sopii se sinulle.

Älä peittele tai pienennä itseäsi

Ihmisen ei ole hyvä pienentää itseään. Pienentämisellä tarkoitetaan sitä, että ihminen ei saa olla kuka hän on ja hänen täytyy peittää persoonansa. Kun annat itsesi näkyä ja kuulua, voit myös paremmin. Hyvinvointi on kokonaisvaltainen olotila ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. On tärkeää, että ihminen voi hyvin niin fyysisesti kuin henkisesti. Jos henkinen olotila on masentunut, tuntuu se silloin myös fyysisinä vaikutuksina. Fyysiset vaikutukset voivat silloin tarkoittaa esimerkiksi sairastelukierrettä tai muita selkeitä vaivoja. On yhtä tärkeää pitää kiinni niin henkisestä kuin fyysisestä hyvinvoinnista. Harrasta, mitä tahdot ja pukeudu, kuinka tahdot. Kun muistat tämän, olet jo voiton puolella. Anna itsesi ja oman persoonasi näkyä ja kukkia. Älä myöskään välitä, jos toiset yrittävät painaa sinua alas tai yrittävät saada sinut olemaan vähemmän kuin mitä olet. Sinä tiedät, mihin pystyt ja miten sinä voit hyvin. Vain sillä on oikeasti väliä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HomeCare